Sekran Perhekahvila

OHJEITA MLL:N PERHEKAHVILAN KÄVIJÖILLE KORONA-AIKANA 

• Älä tule perhekahvilaan, jos sinulla tai lapsellasi on mitään sairastumiseen viittaavia oireita 

• Pidetään ainakin aikuisten kesken turvavälit

 • Sekä lapset että aikuiset pesevät kätensä aina, perhekahvilaan tullessaan - sekä ennen kotiinlähtöä 

• Lisäksi kädet pestään aina; ennen ruokailua, ulkoa sisälle tullessa, aivastamisen tai yskimisen jälkeen. Kädet kuivataan kertakäyttöisiin paperisiin käsipyyhkeisiin 

• Perhekahvilassa ei järjestetä tarjoilua. Voit halutessasi ottaa omat eväät mukaasi 

• Omia leluja ei toistaiseksi saa ottaa mukaan perhekahvilaan 

• Perhekahvilan vapaaehtoinen kerää kävijöiden yhteystiedot, jotta kaikki tavoitetaan tarvittaessa. Tietojen luovuttaminen on vapaaehtoista. Tietoja säilytetään 3 viikkoa. 

• Jos olet ollut ulkomaanmatkalla, pidä 14 vuorokauden tauko perhekahvilaan osallistumisesta 

• Jos perhekahvilakävijällä todetaan koronavirustartunta, selvitetään, onko tapahtunut altistumista. Altistuneet pitää jäljittää ja heidät asetetaan karanteeniin 14 vuorokaudeksi. Tartuntaketjujen selvitystyö kuuluu kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalle lääkärille. Perhekahvilakävijä voi halutessaan ilmoittaa tartunnasta myös perhekahvilan ohjaajalle. 

• MLL:ssä seurataan aktiivisesti tilanteen kehittymistä ja päivitetään ohjeistuksia tarvittaessa. Niissä huomioidaan mahdolliset tarkemmat linjaukset, liittyen esimerkiksi ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja tilojen käyttöön (mm. THL, aluehallintovirastot ja kunnat).

Kirkonkylän perhekahvila kokoontuu perjantaisin n. 9.15-12 Tyrnävän seurojentalolla eli sekralla, Ketolantie 4.

Sekran perhekahvilassa on tilava sali, jossa lapset saavat touhuta ja temmeltää. Lapsille on tarjolla erilaisia leluja, palapelejä, pelejä ja kirjoja sekä ennen kaikkea samanikäistä seuraa. Lasten leikkien ja touhujen lomassa vanhemmat voivat tutustua toisiinsa, vaihtaa kuulumisia sekä keskustella päivänpolttavista asioista. Lattia on liukas, joten mukaan kannattaa ottaa sisätossut/-kengät. Talviaikaan salissa on myös hieman vilpoista, joten ainakin itselle on hyvä laittaa lämpimästi päälle. Lapsillahan ei useinkaan tule kylmä, koska he touhuavat niin innolla.

Perhekahvilassa autellaan tarpeen mukaan tarjottavien esillelaitossa ja hoidetaan loppusiivous yhdessä tuumin. Näin jokaiselle jää hyvä mieli vapaaehtoistyöstä, eikä kenellekään taakka käy liian suureksi. Tervetuloa mukaan!

Perhekahvilavastaava Salla Piirainen,

sallapiirainen(at)hotmail.com

Saat ajankohtaista tietoa perhekahvilan toiminnasta liittymällä sähköpostilistalle:

mlltyrnavanyhdistys(at)gmail.com

ja seuraamalla Facebookissa Tyrnävän perhekahvilat sivua