YK:n lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989 ja se tuli kansainvälisesti voimaan 2.9.1990. Suomi oli aktiivisesti mukana lapsen oikeuksien sopimuksen valmistelussa ja laadinnassa. Suomi allekirjoitti sopimuksen yhtenä ensimmäisistä valtioista vuonna 1990. Voimaan lapsen oikeuksien sopimus tuli Suomessa vuonna 1991 ja sopimus on osa Suomen oikeusjärjestystä ja voimassa lakina Suomessa. Suomi on sitoutunut turvaamaan lapsen kaikki oikeudet sekä suojelemaan ja edistämään niitä. Lapsen oikeuksien sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia.

Lapsen edun ensisijaisuus

Lapsen etu määrittyy yksittäisen lapsen kohdalla tilanne- ja tapauskohtaisesti ja arviointiin sisältyy aina myös tulkintaa. Lapsen edun määrittely edellyttää aikuisilta hyvää lapsen oikeuksien tuntemusta ja sitä, että aikuiset ovat selvillä lasten näkemyksistä. Kun lapsen etua ja hyvinvointia pohditaan, apuna on myös ajantasainen ja uusin tieto muun muassa lapsen kasvusta ja kehityksestä sekä vuorovaikutussuhteiden laadusta ja merkityksestä. Lapsen oikeuksien komitean mukaan huomiota tulisi kiinnittää lapsen omiin näkemyksiin, lapsen identiteettiin ja taustaan, perheen ja perhesuhteiden vaalimiseen, lapsen huoltoon, suojaamiseen ja turvallisuuteen liittyviin kysymyksiin, lapsen haavoittuvaan asemaan, lapsen terveyteen sekä lapsen koulutukseen.

Neljä yleisperiaatetta

Sopimuksessa on neljä yleisperiaatteiksi nimettyä velvoitetta, jotka on otettava huomioon kaikkien sopimuskohtien tulkinnassa; syrjinnän kielto (2 artikla), lapsen edun ensisijaisuus (3 artikla 1 kohta), lapsen oikeus elämään, henkiinjäämiseen ja kehittymiseen (6 artikla) ja lapsen oikeus saada näkemyksensä huomioon otetuiksi (12 artikla).